My life without a pony

Blogin kirjoittamiseni on tuhoon tuomittua. Ensinnäkin siksi, etten osaa kirjoittaa. Minulla on tapana kirjoittaa aivan liian viisaasti ollakseni täydellisen Keimo. Tuloksena on jotain todella typerää. Sitä paitsi, keskittymiskykyni on pysähtynyt ala-asteelle. Voin sitoutua tähän siis 100% - ainakin kaksi päivää!

Tämän hetken hurahdus liittyy muotiin, hurahdus tapahtui viime viikolla ja sen johdosta täytyy tietysti perustaa blogi, koska kaikilla muillakin on. Ennen viime viikkoa, en ymmärtänyt mitä hienoa on Louis Vuittonin laukuissa, mutta nyt tämäkin alkaa avautumaan minulle. En tiennyt, että kyseinen puoti on aloittanut toimintansa vuonna 1854 ja kuosi on peräisin näiltä ajoilta, vaikka monogrammi onkin liitetty myöhemmin.

Hetkellisten hurahdusten lisäksi blogissani yritän kehittyä kotirintamalla taitavaksi emännäksi, yritän etsiä vyötäröäni, suunnittelen Excel-taulukoita vaativalla järjestelmällisyydellä mitä milloinkin (ensi vuonna 30v - big party! Wohoo!) ja kahlaan arjen läpi. Kotona minulla on seuranani kaksi lasta, 6kk ja 2-vuotta vanhat pojat.

Ymmärrän ettei tämä kiinnosta ketään, josko itseänikään, mutta onpahan muisto vuodesta, jolloin äiti hurahti bloggaamiseen.

Otsikko on kaapattu demin keskustelusta, jossa käsiteltiin aihetta, miten blogi pitäisi nimetä. My life without a pony oli minusta loistokas ehdotus.